Love Harvest (Rakkauden sadonkorjuu) on maan, kasvien ja kehojen hyvinvointia vaaliva pieni, rakastava taidefestivaali, joka perustettiin vuonna 2024. Frantsilan luomuyrttitilan kukoistavat kukkapellot, puutarhat ja kasvihuoneet sekä Kyröspohjassa sijaitseva Hiukkasten lava avautuvat taiteen ja kasvitiedon näyttämöiksi elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Festivaali kokoaa yhteen taiteentekijöitä, kyläyhteisöjä sekä luonnon monimuotoisuudesta ja parantavista vaikutuksista kiinnostuneita ihmisiä. Mukaan on kutsuttu paikallisia, suomalaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita, jotka työskentelevät kuvataiteen, musiikin, tanssin, ja esitystaiteen parissa.
Tänä vuonna Love Harvest on aloittanut taiteilijaresidenssin Frantsilan tilalla. Ensimmäinen residenssitaiteilija on Helsingissä ja Lohjalla asuva kuvataiteilija Astri Laitinen, jonka työskentely on syvästi juurtunut hänen puutarhaansa. Festivaalilla nähdään Laitisen teoksia, jotka ovat syntyneet Frantsilan puutarhojen ja ympäristön materiaaleista.
Festivaalille kutsutut taiteilijat avaavat teoksillaan erilaisia näkökulmia kehojen, maan ja kasvien suhteisiin, luonnonvoimiin, hoivaan, tuhoon, tunteisiin, todellisuuden eri kerroksiin, yhteyden kokemukseen sekä muistamiseen ja unohtamiseen. Kaksipäiväinen festivaali tarjoaa esityksiä, näyttelyitä, hoitoja ja konsertteja. Sunnuntaina ohjelma keskittyy kehollisiin ja kasvitiedosta ammentaviin työpajoihin sekä tarjoaa tilaisuuden saunoa Frantsilan yrttisaunassa.
Festivaaliohjelmiston ovat kuratoineet Anna Karhu-Cormier, Satu Herrala ja Maija Mustonen. Love Harvestin tuottajana toimii Johanna Hurme. Festivaalin mahdollistavat lukuisat talkoolaiset, assistentit sekä Frantsilan tiimi.
Vuoden 2025 Love Harvest -festivaalin taiteilijat tulevat eri sukupolvista ja työskentelytavoista. He ovat Mirja Airas, Jessie Bullivant, Marjatta Hanhijoki, Jean-Michel Kampara & Anna Linneus, Astri Laitinen, Elia Lombardini, Pääsky Miettinen, Yoshi Omori, Iiris Raipala, Vincent Roumagnac, Miša Skalskis, Anna Torkkel & työryhmä.
Tapahtumaa on tukenut Suomen Kulttuurirahasto ja Hämeenkyrön kunta.
https://www.loveharvestfestival.com/
Lipun myynti avautuu muutaman päivän sisällä <3
Festivaalille myydään majoitus- ja ruokapaketteja 120 euron hintaan. Pakettiin kuuluu majoitus Tilan tunnelmallisissa 3-5 henkilön huoneissa tai kahden hengen aitoissa (omat lakanat mukaan) sekä täysihoito (2.8. lounas ja illallinen sekä 3.8. aamiainen ja lounas). Sen lisäksi alueella on rajallinen mahdollisuus majoittua omilla teltoilla. Varaa majoitus ja täysihoito linkistä sivun ylälaidasta.
Muutamamia telttapaikkoja varattavissa, hinta 20€.
Frantsilan tilan päärakennuksessa on tarjolla kokki Janni Luoman valmistamaa maukasta kasvisruokaa, jossa maistuu oman puutarhan sato ja lähituottajien antimet. Festivaalivieraat voivat ostaa lauantaina (2.8.) lounasta ja illallista sekä sunnuntaina (3.8.) aamiaista ja lounasta.
Jos osallistut festivaalille päivävieraana, suosittelemme varaamaan etukäteen ruokapaketin, jolloin pääset nauttimaan Tilan oman kokin Janni Luoman luomasta ravitsevasta ruoasta.
Lauantain ruokapaketti: 30€ sisältää kasvisluonaan sekä illallisen (vegaani ja gluteiiniton).
Sunnuntain ruokapaketti: 30€ sisältää brunssiaamupala sekä kasvisluonaan (vegaani ja gluteiiniton)
Varaa ruokapaketti linkistä sivun ylälaidasta.
Festivaalin ajan tilan pihapiirissä sijaitsevassa Kievarissa toimii kahvila, josta saa kahvia, teetä, virvoitusjuomia sekä pientä makeaa ja suolaista syötävää.
Hiukkasten lavalla on mahdollista ostaa virvokkeita.
Tapahtuma on päihteetön.
Julkisilla
Frantsilaan pääset bussilla Tampereelta Hämeenkyrön keskustaan asti. Hämeenkyrön keskustasta tilataan taksi Frantsilan tilalle. Taksin numero: +358406764000.
Omalla autolla
Love Harvest -festivaaliin voi saapua omalla autolla osoitteeseen Frantsilan tila, Kyröspohjantie 320, 39100 Hämeenkyrö. Auto jätetään Pakkulantien parkkipaikalle.
Lämpimästi tervetuloa mukaan!